Emme anna kuvia virtuaalikenneleille tms. Kaikkien kuvien/tektien kopiointi ehdottomasti kielletty!
PÄIVITETTY: 08.11.2007
PENNUN KANSSA UUTEEN KOTIIN
Seuraavassa tekstissä on ohjeita kotisi valmistamiseen pennun tuloon ja neuvoja ensimmäistä kotimatkaa varten...
Aiheet:
Sopisiko meille kultaisennoutajan pentu?
Meidän koti ja ympäristö?
Pentua katsomaan ensimmäisen kerran...
H-hetki lähestyy...
Pentua hakemaan ja ensimmäinen kotimatka
Vihdoinkin kotona!
***
SOPISIKO MEILLE KULTAISENNOUTAJAN PENTU?
Kultainennoutaja on keskikoinen koira, josta löytyy kapasitettia moniin eri harrastuksiin.
Urokset ovat narttuja yleensä selvästi isompia ja voimakkaampia, paino on n.35-45kg.
Nartut vastaavasti siroja ja n.25-35kg. Molemmilla sukupuolilla on kyllä aikuisena voimaa joten tämä
kannattaa ottaa huomioon heti ensi metreiltä asti. Puolivuotiasta kultaistanoutajaa on jo melko mahdoton
kantaa sylissä pitkiä matkoja, ja vuoden ikäisenä on koira lähestulkoon aikuisen kokoinen. Toki ikä tuo vielä
lisää massaa.
Vaikka kultainennoutaja on ns. "helpon koiran" maineessa, tähän ei missään nimessä saa turvautua liikaa.
Jokaisesta koirasta saa huonolla kohtelulla epäsosiaalisen ja jopa vaarallisen, ja tässä tapauksessa yleensä noutajan kohdalla
syy on hihnan toisessa päässä, ei koirassa itsessään.
Huonolla tai puuttellisella koulutuksella koiraa on vaikea lenkittää, se ei tule toimeen toisten koirien kanssa tai
pahimmassa tapauksessa on vaaraksi perheenjäsenille ja muille ihmisille.
Koiraa voi joutua, ja joskus todellakin tarvitsee rankaista vääristä asioista, mutta muista: koiralla on hyvä muisti.
Missään tapauksessa koiraa EI SAA lyödä.
Keskusteltaessa koiran hankkimisesta, tulee ottaa huomioon monta asiaa, mm:
* Siihen ollaan sidoksissa vielä monen vuodenkin jälkeen, parhaassa tapauksessa jopa 15 vuotta.
* Onko teillä innokkain koiran hankkija teini-iässä oleva lapsi, jota mahdollisesti opiskelut kutsuvat muutaman vuoden päästä
ehkä eri paikkakunnalle. Mikä on koiran kohtalo silloin?
Koira tulee ottaa AINA koko perheen toiveesta ja silloin kun perheen tilanne on siihen sopiva.
Juuri opiskelemaan lähtenyt nuori tai esikoistaan odotava pari ei ehkä ole parhain valinta pennun uudeksi kodiksi.
Pentu tarvitsee aikaa, tilaa ja energiaa omistajaltaan, jotta siitä kasvaa hyvin käyttäytyvä koira.
* Mikäli perheenne matkustelee paljon, tulee miettiä myös koiran lomailua. Onko tuttava piirissänne perhe joka voi ottaa
koiran hoitoon lomanne ajaksi, (jos esim. meille ei juuri silloin sovi) tai oletteko valmiita maksamaan koiran viemisestä hoitolaan.
Oletteko valmiita ottamaan koiran aina mukaan, sillä ehdolla että takaluukkuun ei mahdu muuta tavaraa?
* Asunnon siistys tulee muuttumaan. Aluksi lattioilla on pissaa ja kakkaa, myöhemmin karvaa. Kultaiseltanoutajalta sitä nimittäin
lähtee ja paljon! Enää ei ole mustat vaatteet aina puhtaat, vaan täynnä vaaleita karvoja, huoneen nurkissa karvapalloja
ja sohvalla kuolaa. Koirasi, juuri se ihanan hellyttävä pieni pallero, saattaa syödä sohvapöytää, järsiä seinää tai ovenpieliä,
myllätä sängyn tai tyhjentää höyhentyynyn sisällön juuri ennen kun vieraat saapuvat. Oletko valmis tähän?
* Koiran hoito vaatii myös rahaa. Rokotukset maksavat, vakuutus kannattaa ottaa tai muuten eläinlääkäri kulut voivat olla
yllättävänkin suuria. Myös koiran ruoka ja lelut maksavat useamman satasen vuodessa.
* Uros vai narttu? Mikäli alueellanne on paljon koiria, uskoisin uroksen olevan leikattuna(!) helpoin vaihtoehto. Leikkaamattomana
se on hajuille ja muille uroksille ehkä hieman "herkkä", taas kun nartun kanssa juoksut rajoittavat koirapuistoihin menoa
ja etenkin vapaana pidettävää narttua on juoksuaikoina pidettävä tiukasti silmällä.
Muuten sukupuolella ei ole niinkään väliä, sillä niillä ei ole niin selviä reviiriongelmia
kuin muutamilla muilla roduilla. Usein kaksi urosta tulee hyvin toimeen, samoin kuin kaksi narttua.
Mutta kun päätätte hankkia koiran perheeseenne, on teidän elettävä sen päätöksen mukaisesti.
MEIDÄN KOTI JA YMPÄRISTÖ?
Parhaiten kultainennoutaja sopii "maalle ja omakotitaloon", paikkaan jossa on tilaa temmeltää.
Kerrostaloonkin varmasti sopeutuu ja koska kultainennoutaja ei mielestäni ole kovin haukkuherkkä, varmasti elämä siellä
on helppoa. Ainoa ongelma kerrostalossa, etenkin yksiössä tai kaksioissa on liikunnan rajallisuus. Tarpeeksi runsaalla lenkkeilyllä ja touhuamisella
tämä ongelma on kyllä usein ratkaistavissa.
Me emme mielellämme myy pentua pieneen kerrostaloasuntoon.
Kaupungissa on hyvä selvittää läheiset koirapuistot, sillä niissä kannattaa käydä koiran kasvettua jotta se oppii
sosiaaliseksi. Samoin maalla kasvavaa koiraa pitää viedä kaupunkiin ja vieraisiin paikkoihin.
Oman koiran jätökset olisi hyvä siivota etenkin asuinalueella pois teiden varsilta, jotta naapurisopu säilyy.
Muutenkin täytyy koiran kanssa muistaa hyvät käytöstavat, etenkin omistajan.
PENTUA KATSOMAAN ENSIMMÄISEN KERRAN...
Kun on otettu ensimmäinen askel kohti elämää koiran kanssa, eli on mietitty keneltä kasvattajalta koira ostetaan, otettu häneen
yhteyttä ja sovittu alustavasti pennusta, tulee eteen matka kasvattajan luo. Jokainen vastuuntuntoinen kasvattaja velvoittaa uutta omistajaa
tuleemaan katsomaan pentuja kotiinsa ennen pennun lopullista varausta. Ja myös ostajan kannalta tämä on tärkeää,
eihän kukaan osta "sikaa säkissä"...
Ja jos matka kasvattajan luo tuntuu liian pitkältä taloudellisesti, on ehkä syytä harkita uudestaan koiran hankkimista.
Seuraavassa hieman siitä, miten me toivomme että toimitaan.
Ensinnäkin, ajankohta tulee sopia etukäteen. Toki meille voi tulla extempore, mutta ottakaa huomioon että meillä on myös muuta
elämää; työ ja muut menot. Tämän takia on hyvä siis sopia tietty päivä ja aika jotta olemme varmasti kotona.
Ja hyviin tapoihin kuuluu, että jos myöhästytte sovitusta ajasta, siitä voisi ilmoittaa matkalla vaikka tekstiviestillä.
Kun pennut ovat vielä pieniä, toiveemme olisi että koko suku ei tulisi kerralla. Jos teillä on useampi lapsi,
olisi hyvä että osa jäisi mahdollisesti kotiin/hoitoon ensimmäisen vierailun ajaksi. Tämä sen takia,
että ensimmäisellä kerralla on puolin ja toisin paljon kysymyksiä ja ihmeteltävää ja emme halua
jättää vieraita lapsia pentueen kanssa yksin ilman valvontaa.
Ja niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, on vanhempien tehtävä valistaa lapsiaan miten pentujen luona toimitaan.
Tässä ohjeita:
- Pentuja ei saa nostaa syliin ilman meidän lupaa.
- Pentujen luokse ei myöskään saa mennä heti,vaan emon tulee ensin tutustua teihin ja me kyllä annamme sitten luvan kun voimme mennä katsomaan pentuja.
- Pentujen lähellä ei ole hyvä riehua tai pitää kovaa ääntä, olettehan kuitekin pentujen emolle aivan vieraita ihmisiä. Toisella kerralla tilanne on jo aivan eri.
- Meillä pennut eivät saa nuolla/järsiä käsiä tai naamaa, tämä olisi myös aikuisten hyvä muistaa. Voi olla, että
pennun tekemänä se on joidenkin mielestä hellyttävää, mutta mieti kun koira on aikuinen...
- Pentuja ei myöskään tule innostaa hyppimiseen eikä niitä saa etenkään seisottaa takajaloilla.
On hyvä, jos olistte kotona perheen kanssa keskustelleet mahdollisista mieltä askarruttavista asioista ja kirjoittaneet
ne ylös ennen meille tuloa. Usein nimittäin pennut vievät huomiosta suuren osan ja kysymykset unohtuvat.
Vinkki: yhtään tyhmää kysymystä ei ole olemassa. Koitamme kyllä vastata kaikkiin ihmellisimpiin kysymyksiin :-)
Toivomme myös, että meille tullessanne ette olisi olleet lähiaikoina tekemisissä sairaiden tai tuntemattomien/rokottamattomien
eläinten kanssa. Tämä vain ja ainoastaan pentujen terveyden takia.
Tavoitteemme on, että meidän kasvatti saa hyvän, turvallisen ja rakastavan kodin, joten varautukaa siihen että myös meillä
on kysymyksiä Teille.
Ensimmäisellä kerralla käymme läpi koiran kauppaan liittyvät sopimukset; Kennelliiton sopimus sekä meidän omat lisäehdot,
sovimme varausmaksusta ja mahdollisesti seuraavasta vierailustanne. Toivomme että jokainen perhe tulisi
katsomaan pentua ensimmäisen kerran jälkeen vielä ainakin kerran ennen luovutusta. Mutta toki meille voi tulla useamminkin :-)
H-HETKI LÄHESTYY...
Kauan odotettu päivä lähestyy.
On hyvä hyvissä ajoin tehdä tarkastus omassa kodissa ja tehdä tarvittavat ostokset.
Asunto: Jos asunnossasi on rappusia ne tulee viimeistään nyt suojata portilla. Mitkään pahvieste-viritykset
eivät tule kestämään.
Sähköjohdot tulee suojata pennulta piiloon, esim. tähän tarkoitukseen olevalla putkella. Kokemuksesta voin sanoa,
että myös kännykän laturit on hyvä laittaa laatikoon.
Mieti moneen kertaan, onko vyötärösi korkeudella jotain mikä on
pennulla vaarallista. Nimittäin ennen kuin huomaatkaan, pentu ylettää tiskipöydälle.
Myös hyvien mattojen rullaaminen varastoon on suotavaa. Mikäli mahdollista, hanki lattioille helposti pestäviä "räsymattoja"
jotta pentu ei joutuisi nukkumaan paljaalla lattialla. Jos haluat jatkaa pennun opettamista sisäsiistiksi
sanomalehden kanssa kerää myös niitä varastoon ja mieti etukäteen miten likaiset paperit hävität.
Jos teillä on takka, ne voi polttaa siellä, muuten ne ovat sekajätettä.
Itse en henkilökohtaisesti ole juurikaan tuon sanomalehti-jutun kannalla.
Oman Sanni-pentumme kanssa teimme sisarusten lähdettyä niin, että kun oli pissannut sisällä esim. yöllä,
laitoimme kuivan sanomalehden pissan päälle ja kun se oli imenyt enimmät itseensä heitettiin se takkaan. Ja sitten pestiin lattiat.
Tai pestiin pissat heti pois. Monesti pentu nimittäin innostuu yksin ollessaan silppuamaan lattialla olevan sanomalehden ja
niin siitä ei ole juurikaan hyötyä...
Meillä on kyllä pennuilla sanomalehteä käytössään, ja aika hyvin ne sinne osaavatkin mennä asioille. Ja osaavat myös silputa sitä!
Ehkä tuo sanomalehti juttu on vaan sellainen klassinen tapa sisäsiistiksi opettamiseen, että moni ihmettelee
kun en itse sitä juurikaan suosittele. Helposti pestävä matto, peitto tai iso pyyhe ajaa saman asian, ja on paljon helpompi.
Mikäli asut talossa, jossa on oma piha, tulisi se olla viimeistään nyt aidattu turvallisesti.
Näet kyllä melko pian, että pentu etsii nopeasti juuri sen kohdan josta pennun ei pitänyt päästä karkuun.
Meillä on piha aidattu 120cm korkealla verkkoaidalla, ja se on meidän mielestä hyvä korkeus. Sannin kanssa
jouduimme kyllä tilkitsemään alareunaa laudoilla ja edelleen neiti etsii juuri sen pienen aukon josta pääsee karkaamaan...
Onneksi on ymmärtävät naapurit :-)
Tässä vaiheessa on myös viimeiset hetket sopia pelisäännöistä perheen kesken. Kuka hoitaa ruokinnat, jätösten siivoamiset aluksi
sisältä, sitten ehkä ulkoa, ja missä pentu nukkuu. Se on melko varmaa, että ei ainakaan siellä mihin olit itse ajatellut.
Myös tarvittavat tavarat tulee olla hankittuna.
Mikäli olemme sopineet valjaista, pentu saa ne meiltä mukaansa. Lisäksi tulee olla kotona valmiina ainakin hihna, leluja, ruokakupit ja ruokaa.
Pentu saa toki meiltäkin mukaansa ruokaa ja leluja, mutta aikoo se pentu syödä vielä viikonkin päästä.
Ostathan samaa ruokaa, mitä pentu syö meillä, jotta säästytte ikäviltä vatsaongelmilta heti aluksi.
Lisäksi olisi hyvä täydentää omaa lääkekaappia koiran tarvikkeilla.
Näistä on tarkemmin kerrottu hoito-ohjeissa.
PENTUA HAKEMAAN JA ENSIMMÄINEN KOTIMATKA
Kun se päivä sitten tulee, kun pentua lähdetään hakemaan omaan kotiin, tulee jälleen muistaa muutama asia.
Tilanne on pennulle aivan uusi ja jännittävä, todennäköisesti on ensimmäistä kertaa pienen elämänsä aikana autossa.
Tätä varten olisi lasten hyvä jäädä kotiin odottamaan, jotta matka menisi mahdollisimman rauhallisesti.
Jos lapset kuitenkin ovat mukana, koiran paikka EI TODELLAKAAN OLE takapenkillä lasten sylissä!!!
Tärkeimmät asiat jota tarvitset mukana:
- Kaksi aikuista ihmistä. Toinen ajaa ja toinen pitää koiraa sylissä.
- Pyyhkeitä ja paperia. Pentu voi oksentaa.
- Pitkälle matkalle vettä ja jos matka on usean tunnin, pysähtymistä varten hihnan.
Kun tulette hakemaan pentua, varatkaa tarpeeksi aikaa. On myös kohteliasta ilmoittaa, jos myöhästytte sovitusta ajasta.
Tässä vaiheessa saattaa vielä tulla mieleen kysymyksiä ja muutenkin papereiden täyttämiseen menee aikaa.
Leikkaamme lähtiessä myös yhdessä pennun kynnet.
Pennun kanssa olisi hyvä mennä suorinta tietä kotiin, ei siis kauppareissun kautta.
VIHDOINKIN KOTONA!
Kun saavutte kotiin, pentu kannattaa päästää heti ulkona pissalle.
Sen jälkeen rauhallinen tutustuminen perheen muihin ihmisiin ja erittäin rauhallisesti muihin eläimiin.
Anna pennun tutustua omaan tahtiin, ei niin että kaikki ryntää heti pennun luo. Yksi hyvä keino on istua lattialla,
jolloin pentu voi vapaasti tulla jokaisen luo. Ja muiden koirien kanssa seuraa tilannetta läheltä. Voit vaikka
olla koirasi vieressä ja antaa uuden pennun tulla teidän luokse. Älä estä koiria tutustumasta, mutta mikäli epäilet että
voisi sattua jotain, ole ennemmin liian varovainen.
Pennulla on varmasti paljon tutkittavaa, toiset lähtee heti kiertämään kun taas toisilla saattaa mennä enemmän aikaa kerätä
rohkeutta uudessa ympäristössä. Tämän takia mm. lasten riehumista olisi vältettävä. Kyllä sen pennun kanssa ehtii
vielä touhuta myöhemminkin...
Samoin kaikkien sukulaisten, lasten koulukavereiden ja naapureiden kanssa. Tutustukaan ensin toisiinne ja sitten vasta
talon ulkopuolelle.
Voit tarjota pennulle hetken päästä ruokaa ja sitten antaa pennun rauhoittua. Jos se kaipaa leikkimistä ja seuraa,
tee niin. Mutta jos se haluaa nukkua, anna sen nukkua.
Pentu etsii hänelle turvallisen ja rauhallisen paikan ja siirrä peitto/pesä sinne. Älä pakota pentua nukkumaan
ensimmäisiä öitä yksi pimeässä nurkassa, jos se ei itse niin halua. Sänkyyn sitä ei kannata ottaa,
sillä se ei vielä osaa hypätä sieltä alas vaan voi tippua tai pissata sänkyyn.
Mutta esimerkiksi sängyn viereen voit pennun päästää tai vaikka mennä itse lattialle nukkumaan, myös pieni "yövalo" olisi hyvä
jättää päälle... Ajattelethan ensin pennun parasta, ja sitten vasta omaa yöuntasi?
Elämä uuden pennun kanssa alkaa pikkuhiljaa varmasti sujua. Jos koira on ensimmäisesi, kaikki on teille molemmille uutta
ja jännää. Olisi todella ihanaa, jos saisitte molemmat heti alusta asti paljon positiivisia kokemuksia ja ongelmilta
vältyttäisiin. Näihin pystyy hyvin ennakoimaan ja välttymään niiltä ottamalla asioista selvää ja varatumaan niihin.
Tätä varten me olemme teitä varten. Meille voi soittaa koska vaan jos tulee kysyttävää ja ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa.
Selvitämme asiaa eteenpäin jos emme osaa vastata.
Saitte pennun mukana myös hoito-ohjeet, joista löytyy paljon vastauksia. Siellä on tietoa mm.
ruuasta, rokotuksista, madotuksista, vatsaongelmista ja terveydestä.
***
Tästä alkaakin sitten yhteinen matkanne. Vinkki: Ottakaa paljon kuvia, pian huomaat että ei se olekkaan enää se pieni pentu
vaan aika iso koira :-)
(c) Ninna Möller 2007
| | |